Maailman aids-päivänä 1.12. on hyvä päivittää tietoaan sekä muistaa historiaamme

Maailman aids-päivää vietetään tänään 1.12.2018. Vaikka hiv on nykyään krooninen sairaus jota voidaan hoitaa hyvin, ei sitä vielä voi kutsua sairaudeksi muiden joukossa. Ennakkoluulot, väärä tieto ja stigma hiviin liittyen on vielä valitettavaa arkipäivää monelle.

Maailman aids-päivänä jokainen voikin sitoutua lisäämään omaa tietoaan hivistä ja aidsista. Kirjoituksen lopussa on linkkejä sivuille, joista löydät linkkejä ajankohtaiseen tietoon ja tukeen hiviä koskien.

Ajankohtaisen tiedon päivittämisen lisäksi on tärkeää muistaa myös mennyttä ja menetettyjä. Hiv ja aids ovat jättäneet jälkensä erityisesti seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen yhteisöön.

Ennen lääkityksen kehittymistä ja saavutettavaksi tulemista vei 80- ja 90-luvun aids-epidemia monta yhteisömme jäsentä, monta ystävää ja monta rakasta. Vanhemmat polvet voivat muistaa ajan vielä vahvasti, osa ehkä haluaisi unohtaa.Vaikeissakin ajoissa on ollut tapahtumia, ihmisiä ja tekoja, jotka ovat muistamisen arvoisia ja joita on yhteisön tulevienkin polvien tärkeä arvostaa.

Juuri kun eri puolilla maailmaa oli seksuaalisuus ja seksuaalivähemmistöjen oikeudet alkaneet 70-luvulla vapautua, saapui 80-luvulla tauti joka aiheutti pelkoa, kauhua ja surua jota ei voinut mitata.

Vuonna 2003 julkaistu lyhyt tv-sarja Angels in America oli itselleni silmien avaus. Se kertoi menneestä, jonka koin omakseni. Vaikka kuvaus sateenkaarikulttuurista ja aids-epidemiasta 80-luvun New Yorkissa oli monin osin erilainen kuin elämä 2000-luvun alussa, oli siinä samaistumisen pintoja enemmän kuin monessa muussa näkemässäni tv-sarjassa. Jopa pelottavan paljon.

2012 ilmestynyt Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin oli kirjailija Jonas Gardellin samannimiseen trilogiaan pohjautuva kolmiosainen draamasarja, jonka tapahtumat sijoittuvat tukholmalaiseen homoyhteisöön 1980-luvun Ruotsissa. Sarja sai paljon huomioita ja se toi osan sateenkaariyhteisömme historiaa taas hetkeksi lähemmäs monia meistä.

Vogue-lehti kirjoitti elokuussa 2018 artikkelin The AIDS Memorial on Instagram Has Become a Must-Read Remembrance of Those We’ve Lost.

Artikkeli kertoi The Aids Memorial Instagram-tilistä ja sen tekijästä Stuartista. Tilillä jaetaan päivittäin kauniilla muistoteksteillä kuvia ihmisistä, jotka ovat usein menehtyneet aidsiin liittyviin oheistauteihin. Tekstit ovat kirjoitettu menehtyneiden läheisten toimesta, puolisoiden, ystävien tai työtovereiden toimesta.

Suosittelen lämpimästi lukemaan Voguen artikkelin, tutustumaan instragram-tilin kautta jaettuihin henkilötarinoihin sekä katsomaan Angels in America sekä Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin -sarjat. Tarinat Instagramissa kuin tv-sarjat ovat kauniita mutta osin raskaita ja voi nostaa vaikeitakin tunteita. Varaa aika siis itsellesi parhaalle ajalle, pyydä mukaan ystävä tai lemmikki, viereen pientä purtavaa ja nenäliinoja.

Paljon on tapahtunut ajoista, joita nämä sarjat ja valtaosa The Aids Memorial-tilin tarinat kuvaavat. Suomi on hiv-hoidon huippumaa, jossa hiv-tartuntojen määrä on saatu pidettyä maailman alhaisimmalla tasolla viranomaisten, julkisen terveydenhuollon ja järjestöjen menestyksekkäällä yhteistyöllä, kertoo Maailman aids-päivän sivut.

Tietoa ja tukea:

Maailman aids-päivän sivuilta löytyy tietoa sekä napakka testi, jolla tarkistaa oma tietotaso hivista www.maailmanaidspaiva.fi

Hivpoint ry tarjoaa tietoa hivistä ja aidsista, suojautumisesta ja testaamisesta: www.hivpoint.fi/hivpoint

Positiiviset ry tarjoaa tietoa ja tukea hiviin sekä hivin kanssa elämiseen liittyen. Se on hiv-tartunnan saaneiden ja heidän läheistensä vertaistuki- ja edunvalvontajärjestö jonk  jäseniksi ovat tervetulleita kaikki hiv-positiiviset, läheiset sekä heidän hyvinvointinsa ja elämänlaatunsa edistämisestä kiinnostuneet: www.positiiviset.fi/fi-FI/yhdistys/jaseneksi

Hyvää Maailman aids-päivää,

Aaro Horsma,

toiminnanjohtaja

HeSeta ry