HeSetan uusi puheenjohtaja Hassen Hnini on kokenut ihmisoikeusaktivisti

Image

Hassen Hnini on vetänyt HeSetan TOGETHER-toimintaa syksystä 2015 lähtien.

 

HeSetan uusi puheenjohtaja Hassen Hnini on kokenut ihmisoikeusaktivisti

HeSetan syyskokous valitsi 30.11. yhdistyksen uudeksi puheenjohtajaksi Hassen Hninin, 33. Tunisiasta kotoisin oleva Hassen on toiminut useissa sateenkaarijärjestöissä Pohjois-Afrikassa ja Euroopassa.

Hassen on Tunisian ensimmäisen lhbt-järjestön, Damjin, perustajajäsen ja hän toimi järjestön puheenjohtajana neljä vuotta. Hassen on myös yksi Pohjois-Afrikan ensimmäisen sateenkaarijärjestöjen yhteistyöverkoston, Khomsan, perustajista.

Tunisian vuoden 2011 vallankumouksen jälkeen asenteet lhbt-ihmisiä kohtaan ovat entisestään koventuneet ja viharikokset ovat yleisiä. Aktivisminsa vuoksi Hassen joutui lopulta lähtemään maasta.

– Järjestömme päätavoite oli poistaa homoseksuaalisuus rikoslaista Tunisiassa. Työ on vaikeaa, sillä myös järjestön toiminta voidaan tulkita lainvastaistaiseksi.

 

Image

HeSetan vuoden 2016 puheenjohtaja Annu Kemppainen tsemppasi seuraajaansa.

 

Vuodesta 2013 Suomessa asunut Hassen on työskennellyt ohjaajana Suomen Punaisella Ristillä. Tammikuussa hän aloittaa työharjoittelun Vamos-palveluissa Diakonissalaitoksella, jossa hän pilotoi uutta tukitoimintaa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluville turvapaikanhakijoille ja pakolaistaustaisille.

Tulevaa vuotta HeSetassa Hassen odottaa innolla.

– Hallituksesta löytyy todella monipuolista osaamista, ja ihmiset ovat innostuneita ja motivoituneita!

Puheenjohtajakautensa aikana Hassen haluaa kiinnittää huomiota erityisesti HeSetan identiteetin selkeyttämiseen, järjestön näkyvyyden parantamiseen ja viestinnän kehittämiseen. Hänen tavoitteenaan on myös lisätä vaikuttamistyötä lhbtiq-turvapaikanhakijoiden ja pakolaistaustaisten oikeuksien ja hyvinvoinnin edistämiseksi.

Hassen odottaa myös työskentelyä Helsinki Priden parissa.

– Uskon, että yhteisön omaa toimijuutta tulee tukea ja vahvistaa. Haluaisin nähdä Helsinki Priden palaavan entistä vahvemmin juurilleen ihmisoikeustapahtumana.