25.3.2008
Helsingin seudun Seta ry:n vuosittain järjestämä Helsinki Pride on Suomen suurin hlbti-tapahtuma. Järjestelyt ensi kesää varten ovat jo täydessä vauhdissa. Kysyin tämän vuoden Helsinki Priden vastuuhenkilöiltä, mitä he ovat 23.-29.6.2008 järjestettävään tapahtumaan keksineet.
Kerttu Tarjamo on toinen HeSetan hallituksen Pride-vastaavista, joiden tehtävänä on varmistaa järjestelyiden onnistuminen. Pride-vastaavat ohjeistavat, auttavat ja tukevat koordinaattoria sekä Pride-työryhmäläisiä. He osallistuvat myös muihin Prideen liittyvien asioiden hoitamiseen, esimerkiksi tiedotukseen ja talousasioihin.
Mikä on vuoden teema, ja miksi se valittiin?
Kerttu: Vuoden teema on vihreä. Mitä suuremmaksi Pride kasvaa, sitä enemmän tapahtumat myös tuottavat jätettä ja kuluttavat energiaa, mikä ei oikein sovi ilmastotalkoiden henkeen. Tarkoitus on myös alkaa huomioida ympäristökysymyksiä Priden suunnittelussa ja toteutuksessa. Tämä ei ehkä tapahdu kerralla, vaan ideana on pitää ekologisuutta mukana Pridessa tulevaisuudessa ja keksiä jatkuvasti tapoja vähentää massatapahtuman ympäristökuormitusta. Vihreä symboloi kuitenkin myös laajempaa kestävän kehityksen ajatusta, ja Prideen sopii myös sosiaalisesti ja kulttuurisesti kestävä kehitys. Sosiaalisesti kestävä kehitys liittyy Helsinki Priden tavoitteeseen edistää hlbti-väen yhdenvertaisuutta ja kulttuurisesti kestävä kehitys taas ajatukseen sateenkaariväen kulttuurisestakin moninaisuudesta.
Helsinki Priden nettisivuilla lentää perhosia sateenkaaren väreissä. Mistä on kyse?
Kerttu: Graafikkomme keksi perhosen symboliksi, koska perhosten siipien tummuminen on ensimmäisiä merkkejä ympäristöongelmista. Sateenkaari on hlbti-yhteisöjen maailmanlaajuinen tunnus, joten sen värien käyttäminen liittää Helsinki Priden selvästi hlbti-yhteisöihin.
Miten teema näkyy Priden ohjelmassa?
Kerttu: Ennen kaikkea niin, että pyrimme vähentämään jätteen määrää. Käsiohjelmat painetaan tilaa säästäen kierrätyspaperille. Niitä ja flyereita painetaan vähemmän kuin aikaisemmin. Kulkueeseen osallistujia pyydetään kehittämään esim. lihasvoimalla liikkuvia kulkuevekottimia, ja tapahtumien koristeluun pyritään valitsemaan uudestaan käytettäviä vaihtoehtoja. Tarkoitus on myös järjestää desing-kilpailu, jossa nuoria suunnittelijoita pyydetään suunnittelemaan vaatteita kierrätystekstiileistä ja -materiaaleista.
Mikä on suosikkitapahtumasi (ensi kesän Pride-tapahtumista) ja miksi?
Kerttu: Eiköhän se ole taas puistojuhla: puisto täynnä monenlaista sateenkaariväkeä, rento ja iloinen tunnelma ja tietenkin lämmin auringonpaiste. Se on monella tapaa ainutlaatuinen tilaisuus Suomessa.
Hale Määttänen on toinen HeSetan hallituksen Pride-vastaavista ja toimii yhdessä Kerttu Tarjamon kanssa.
Mitkä ovat ensi kesän Helsinki Priden päätapahtumat?
Hale: Päätapahtumia ovat tietenkin lauantain kulkue, puistojuhla ja pääjuhla. Luvassa on upeaa ohjelmaa aamusta myöhäiseen yöhön. Koko viikko on täynnä monipuolista ohjelmaa, joten valinnanvaraa riittää.
Nähdäänkö ensi kesänä jotain uutta?
Hale: Viikon ohjelmaan kuuluu myös ennennäkemättömiä tapahtumia. Ja vanhoja suosikkeja, kuten perjantain legendaarisia naistenbileitä, on päivitetty uuteen uskoon.
Monesko Pride tämä on sinulle? Missä Pride-tapahtumissa olet ollut mukana?
Hale: Ensimmäisen kerran olen ollut mukana joskus 90-luvulla, silloin olin mukana kulkueessa osallistujana. Muutamia Prideja myöhemmin löysin itseni järjestämässä ohjelmaksi nuorten naisten tapaamista ja sen jälkeen yhtä ja toista muutakin ohjelmaa. Viime vuonna olin mukana Pride-työryhmässä koordinoimassa vapaaehtoisia ja yhteistyökumppaneiden ohjelmaa.
Mikä on ollut mieleenpainuvin muistosi aikaisemmista Prideista?
Hale: Tietysti mieleenpainuvinta on ollut kumppanini tapaaminen naistenbileisssä! Viime vuonna erityisen kiinnostavaa oli osallistua englanninkieliseen sateenkaariväen tapaamiseen: oli mielenkiintoista kuulla kokemuksista muissa maissa ja siitä, millaista on olla ulkomaalaisena Suomessa. Muutenkin vuodesta toiseen Pride-viikon parasta antia on ollut uusien ihmisten tapaaminen - tapahtumahan kerää huomattavan määrän osallistujia Suomesta ja muualta.
Essi Vauras toimii tapahtuman koordinaattorina eli vastaa kaikista Helsinki Priden käytännön järjestelyistä yhdessä työryhmän kanssa.
Ehtiikö vielä mukaan, jos haluaa tulla tekemään Pridea?
Essi: Ehtii! Talkoolaisia tarvitaan paljon eri tehtäviin etenkin itse tapahtumaviikon aikana. Talkoolaiset kääntävät tekstejä, myyvät pääsylippuja, jakavat flyereita ja julisteita, valvovat järjestystä kulkueessa, puistossa ja pääjuhlassa, opastavat infopisteellä ja niin edelleen. Edellisten vuosien perusteella hauskin ja leppoisin työ on kuitenkin puistojuhlan siivousryhmällä - rusketus tulee kaupan päälle!
Kenet kutsut mukaan Helsinki Prideen?
Essi: Helsinki Pride on Suomen suurin homo-, lesbo-, bi- ja transtapahtuma, mutta toivotan tervetulleeksi aivan kaikki seksuaaliseen suuntautumiseen tai sukupuoleen katsomatta.
Jos sinun pitäisi kuvailla Helsinki Pridea yhdellä sanalla, mikä se olisi?
Essi: Monipuolinen.
Tapahtuman nettisivut: www.helsinkipride.fi.
Teksti: Miia Luukkonen |