Hae jäseneksi Yhdessä-ryhmään
|
Aika: 31.8.2012
Tämä vertaistukiryhmä on sinulle, joka haluat tutkia muiden kanssa sisäisiä kipukohtiasi ja voimavarojasi. Olemme iältämme, sukupuoleltamme ja seksuaalisuudeltamme erilaisia, mutta silti kaipaamme toista ihmistä lähellemme. Monelle on ollut vaikeaa löytää läheistä ihmistä, mielekästä työtä tai yhteisöä, jossa kokee tulevansa hyväksytyksi. Vaikeat kokemukset lapsuudessa tai myöhemmin ovat saattaneet tehdä epäluuloiseksi ja tämä epäluulo eristää helposti muista ihmisistä.
Kokoonnumme yhteen kerran viikossa ja toivomme ainakin puolen vuoden ajan pyrkimystä osallistumaan säännöllisesti ryhmäämme. Tärkein sääntömme on luottamus. Ryhmän sisällä kuultuja asioita ei saa kertoa ulkopuolisille varsinkaan yhteisille tutuille. Lisäksi on toivottavaa, jos ei pääse jonkun kerran mukaan, niin mielellään ilmoittaa pois jäännistään ryhmän yhteyshenkilölle. Kokoonnumme lokakuusta lähtien kerran viikossa 1,5 tunnin ajaksi. Tapaamisajat ja paikka vahvistetaan myöhemmin. Puolen vuoden jaksolta keräämme muodollisen maksun 10 euron HeSetan jäseniltä ja 15 euroa muilta. Ryhmä toteutetaan yhteistyössä KSL:n kanssa. |